Miksi tervahöyryjä ei enää tarvittu?
S/s Mikon viimeiseksi kaupalliseksi purjehduskaudeksi jäi vuosi 1963. Toiminta puunkuljetuksessa päättyi 23.10.1963. Tällöin kapteeni Arvid Lajunen ajoi ikääntyneen mutta hyväkuntoisen tervahöyryn Imatralta Laitaatsillan telakalle talveksi, niin kuin oli tehnyt monena vuonna ennenkin.
Miksi sitten s/s Mikkoa kuin montaa muutakaan tervahöyryjä ei enää tarvittu alkuperäiseen käyttöönsä?
Tervahöyryjen määrän väheneminen ei ollut yhtäkkinen tapahtuma. Sotaa edeltänyt kehitys jatkui poikkeusolojen jälkeenkin. Tapahtumat liittyivät nyt entistä enemmän metsäteollisuuden koko hankintaketjun kustannusrakenteeseen, kuljetustapojen valinnan mielekkyyteen ja polttoainehuollon normalisoitumiseen. Polttonesteistä oli pulaa sodan ajan, mutta rauhan palattua öljyn maahantuonti vilkastui hiljalleen.
Öljykuljetusten vilkastuessa ja öljykäyttöisten keskuslämmitysten hiljalleen yleistyessä tarvittiin yhä harvempaa tervahöyryä halkotoimituksiin.
Tervahöyryjen määrän vähenemiseen oli laajempiakin syitä. Kansainvälisen kilpailun kiristyessä ja yleisen palkkatason noustessa metsäteollisuuden oli sodan jälkeisen ajan Suomessa pakko karsia kustannuksia hankintaketjun joka vaiheessa. Muutos tapahtui vähän kerrassaan läpi koko ketjun. Kalliita ja työvoimavaltaisia työvaiheita haluttiin nyt jättää pois tai yhdistää tehokkaammiksi työvaiheiksi.
Lähde:
S/s Mikko 2016:68-69.
